
Britax B-Dual 2012
Kun uudistettu Britax B-Dual 2012 tuli markkinoille, en kerta kaikkiaan voinut olla vaihtamatta uuteen. Koin, että uudessa monta palkintoa voittaneessa 2012-mallissa oli pari erittäin merkittävää uudistusta. Suurin uudistus olivat takapyörät. Takapyörien pintamateriaali on kumia ja sisusta on ilman sijasta täytetty todennäköisesti kovalla vaahdolla tai muulla kevyellä ja huokoisella materiaalilla, joten rengas ei voi puhjeta. Joka tapauksessa se paksuhko kumipinta absorboi tärinää ihan erilailla kuin kova muoviseos, jota käytettiin vanhemmissa malleissa. Sellainen kova muoviseospyörä kuluu huomattavasti nopeammin, on kovempi käytössä ja liukkaampi pakkasella. Ja nämä erot olen nyt todella itse ihan konkreettisesti testannut sillä kyseessähän oli sama ratas muuten, mutta eri pyörillä. Kun B-Dualisssa toinen lapsista vielä istuu siinä takapyörien päällä, oli minun mielestä keskustan mukulakivillä ja muilla kovilla esteillä se takapyörien pehmeys erittäin tärkeä ominaisuus.
Lisäksi olin huomaavinani, että B-Dual 2012 oli kaikin tavoin pehmeämpi. Esimerkiksi sisaristuimessa olevat jousitukset tuntuivat pehmeämmiltä, samoin koko rattaan perustuntuma tuntui notkeammalta.

Nyt on jo uutta mallia tullut työnnettyä koko tämän vuoden. Käytämme kaksosten kanssa joka päivä Britax B-Dual vaunuja joka paikassa, niin keskustassa kuin mökillä.
Olen sitä mieltä, että mitkään tuplat eivät ole täydellisiä. Olen myös sitä mieltä, että jos on tarkka käyttäjä, ei kannata ostaa tuplarattaita ennen kuin on hyväksynyt sen, että mitkään eivät ole täydelliset 😉 Okei, jos vaan työntää asfaltoiduilla teillä eikä laita autoon tai mene niiden kanssa sisälle, varmaan monetkin tuplat ovat täydelliset 🙂
Mutta heti kun tulee lisää kriteerejä mitä tuplilta ja niiden käytöltä toivoo, on tehtävä kompromisseja. Kuten aikaisemmin olen B-Dualista kirjoittanut, koen että Britax B-Dualissa on erittäin monta ominaisuutta otettu huomioon, ja ne todella ovat käytännössä myös toteutuskelpoiset. Pidän siitä, että kummankin lapsen saa makuuasentoon, kummallakin on oma erittäin hyvä kuomu, kurkistus- ja tuuletusaukolla, tavarakori on todella tilava, aisansäätö on helppo ja toimiva nivelaisa, ja kaiken lisäksi B-Dualia voi käyttää kaksosilla, sisaruksilla, yksösten vaununa, selkä ja kasvot menosuuntaan, vaunukopalla, turvakakalolla ja istuinosalla tai kahdella turvakaukalolla, vastasyntyneestä aina neljään vuoteen asti (maahantuojan kotivuilla).

Nykyään mielestäni myös ulkonäkö on tyylikäs, jo renkaiden vanteista lähtien muotoilu on selkeä ja suoraviivainen, kokoonpanosta riippumatta. Lisäksi uskon, nyt 19kk käytön jälkeen voin todeta, että myös laatu on parantunut huikeasti kokoajan. Renkaiden laatu on nyt aivan priima! Me käytämme rattaita erittäin paljon ja joka päivä menemme kävellen ja/tai julkisilla joka paikkaan, lapsia on kyydissä lähes poikkeuksetta aina kaksi kappaletta ja ruokaostokset niin kuin muutkin kotiin kannettavat kamat kulkevat aina rattaissa. Eli asetan rattaille erittäin kovat kestävyysvaatimukset. Mikä sitten B-Dualissa ei ole täydellistä, jos mitkään tuplat eivät ole? Mielestäni työntömukavuus kärsii jonkun verran siitä pienestä ulkomuodosta. Koska painoa on paljon kapeassa mutta pitkässä muodossa on esimerkiksi yhdellä kädellä kääntäminen raskaampaa kuin joissain vierekkäisissä malleissa. Samoin kun paino on sekä rattaan etu- että takaosassa, nokan nostaminen varsinkin ruokaostoksilla ym. on painavampaa kuin sellaisissa missä painopiste on takapyörillä, nivelaisan ansiosta tämäkin kuitenkin on helpompaa kun asentoa saa helposti vaihdettua painon mukaan. Esimerkiksi teutonia Team Cosmoja on erittäin mukava ja pehmeä työntää ja ne ovat sellaiset ihan oikeat vaunut. Mutta sitten ne ovat myös isommat sekä julkisissa kulkuneuvoissa, kadulla, kaupoissa ja autossa. Nyt tulemme taas näköjään vakioaiheeseeni, eli pitää vaan yrittää miettiä, mikä ovat itselleen ne tärkeimmät ominaisuudet.
Reissun päällä

Britax B-Dual on osoittautunut erinomaiseksi matkakumppaniksi, niin lentokoneessa, junassa, bussissa kuin autossakin. Bussissa kapea ratas vie erittäin vähän tilaa, eikä tarvitse pelätä, etteikö mahtuisi kyytiin. Totta on myös se, että taka-akseli on aika leveä, mutta se ei vaikuta bussissa, koska ratas on muuten yhtä pieni kuin yhden istuttava ratas ja takapyörät ovat niin pitkällä takana, että ne tulevat sen kapeimman kohdan ulkopuolelle joka tapauksessa. Autossa ratas taittuu kasaan näppärästi sisaristuin paikoillaan. Runko lukittuu kivasti, joten se on helppo nostaa autoon ilman, että paketti ns. leviää käsiin. Pienellä siirrolla paketti menee vielä näppärämpään kasaan, nimittäin jos yläistuimen nostaa irti ja laittaa parikymmentä senttiä taaksepäin. Silloin ainakin meidän kokemuksella pienempään farkkuun saa rattaat jopa syvyyssuunnassa. Jos tulee tarvetta pakata paljon tavaraa esimerkiksi lomareissulle, takapyörät irtoavat näppärästi pikalukolla. Kaksosille en keksi parempaa matkaratasta varisnkaan kaukaloaikana, sillä itse runko kaukaloadapterilla on niin pieni ja kevyt mutta samalla tukeva, että mielestäni muuta ei edes kannata ajatella 🙂




Hoitolaukku on monesti mahdoton yhtälö tällaisten peräkkäin/päällekäin sisarusrattaiden kanssa, tässä on ongelmaan yksi ratkaisu:


Tuote kotisivuillamme:
http://www.lastenturva.fi/tuote/britax-b-dual-rattaat-12-/4000984076165/
Britaxin sivuilla:
2 vastausta artikkeliin “Britax B-Dual 2012”