Kun vauva syntyy, kaikki perheenjäsenet käyvät varmaan läpi tietynlaisen muutoksen shokin. Se on niin merkittävä asia tulla Isäksi tai Äidiksi. Monessa asiassa moni äiti, itseni mukaan lukien, on saanut pehmentää arvoja ja hyväksyä maailman selkeyden vähenevän. Mutta varmasti muutos on kaikista stressaavinta sille pienokaiselle. Vauva on tottunut jokapäiväiseen keinumiseen äidin liikkuessa, tasaiseen lämpötilaan, pimeään ympäristöön, äidin kehon ääniin, kaikkeen mitä koemme niin vauva kokee sen ikään kuin vaimennettuna.

Kun meidän lapset syntyivät minun sisältä kasvoi samalla varsinainen naarasleijona, joka oli valmis taistelemaan vauvojen puolesta missä vaan, milloin vaan ja mitään säästämättä. Mutta ennen kaikkea halusin suojella vauvojani. He kun vastasyntyneinä eivät osaa pitää itse puoliansa. Koin vahvasti sen tunteen, että minun pitää nyt olla heidän turva ja heidän tarpeiden vartijana ja tyydyttäjänä. En muista edes ajatelleeni asiaa, mutta muistan kokeneeni sen vahvasti, kuinka halusin suojella heitä meidän mm. kylmältä talvelta. Halusin, että he viihtyisivät ja kokisivat olonsa turvalliseksi myös täällä mahan ulkopuolella ja, että heillä loppujen lopuksi olisi täällä vielä mukavampaa kuin mahassa 🙂
Siitä alkoi sitten varsinainen talvivarustautuminen. Mutta jos on tarpeeksi tutkinut asioita niin tietää, mihin tuotteisiin kannattaa panostaa ja mihin ei. Nämä voivat tietenkin olla makuasioita, mutta minun valinnat perustuivat pitkään kokemukseen erilaisten tuotteiden myymisestä, enkä ole yhtäkään tuotetta kokenut vääräksi.


Jos aloitamme lapsen vaatteista, voimme aloittaa vaikka jo silkkimyssystä. Silkkimyssy on mukava oikeastaan jokaisena vuodenaikana, talvella se on parhaimmillaan kerrastona tai sitten ihan sisätiloissa kun monesti talvella kuitenkin vetää ja sisälämpötilat ovat matalammat. Mutta silkkimyssyä tärkeämpi on talvella kyllä villainen kypärälakki. Kypärälakkeja on monenlaista ja monesta materiaalista. Ruskovillan kypärälakki on valmistettu korkealaatuisesta luomu merinovillasta joka lämmittää vielä 30% kastuneena, tämä on villan parhaita ominaisuuksia! Jos ja kun kypärälakki kostuu esimerkiksi hiestä tai kuolasta, se ei tule niin kylmäksi vauvan ihoa vasten.


Tumput ja villasukat ovat tietenkin hyvät olla, kaikki tiedämme, että ne sormet ja varpaat tahtovat palella ensimmäisenä. Ruskovillan lapaset ovat merinovillaa ja niissä on silkkivuori, joka on erittäin miellyttävä ja luonnollinen vauvan ihoa vasten.
Villahaalari on kyllä hintansa arvoinen. Samasta luomu merinovillasta valmistetut Ruskovillan haalarit toimivat erinomaisesti haalarin alla ja keväämmällä ja syksymmällä vaikka yksinään esimerkiksi joutsenen untuvapussissa. Lapsellakin on mukavampi, kun ei tarvitse venyttää häntä paksuun ja kömpelöön talvihaalariin.

Vaunuissa Joutsen untuvapussi on yksinkertaisesti ylitse muiden. Joutsen on kotimainen, allergia ja astmaliiton yhteistyössä kehitetty pienen vauvan 100% untuvamakuupussi. Joutsen untuvamakuupussin parhaita ominaisuuksia on se jatkokäyttö, sillä untuvamakuupussista saa tehtyä isommalle lapselle peiton pinnasänkyyn.

Jos liikkuu autolla paljon, kaukalolämpöpussi lisää sekä turvallisuutta, mukavuutta että vauvan ja vanhempien hermoja. Kaukalolämpöpussi kiinnitetään turvakaukaloon, se on ikään kuin turvakaukaloon integroitu talvihaalari, mutta siinä ei ole lahkeita ja hihoja. Kaukalolämpöpussi auttaa vauvan turvalliseen ja mukavaan kiinnittämiseen vöihin, sillä hennon ja pehmeärakenteisen vauvan saa parhaiten kiinnitettyä sisävaatteissa kun ei ole turhan paljon kerroksia vauvan ja vöiden välissä. Lisäksi kaukalolämpöpussi on ihan oikeasti käytännössä helpompi ja nopeampi ”pukea” kuin talvihaalarit ja muut ulkovaatteet. Ja kaiken lisäksi lämpötilojen vaihdellessa, esimerkiksi auton lämmitessä ja ruokakauppaan tultaessa lapsi ei hikoile kaukalolämpöpussissa yhtälailla kuin tuppahaalarissa.

Lampaantalja ei mene ikinä hukkaan. Se on mainio vaunuissa, rattaissa, pulkassa ja ihan lattiallakin jos on viileämmät lattiat. Ruskovillan lampaantalja on ISO sertifioitu, haitta-aineeton sekä hygieeniseksi käsitelty.
Erilaiset tuulensuojat, kuten esimerkiksi Dooky ovat hyviä rännän, auringon ja tuulen suojaamiseen. Ja viimeisenä, mutta ei vähimpänä, tiesithän, että vaunun etupyöriin saa Axso- sukset kiinnitettyä jos on erittäin luminen talvi, tai huonosti auratut tiet? Ne ovat helpot irrottaa jos menee vaikka kauppoihin tai muuta vastaavaa kävelylenkin päätteeksi.
Äidille suosittelen kovasti Ruskovillan rinnanlämmittimiä, niin ei tarvitse kärsiä kylmällä säällä ja rintatukoksen ja –tulehduksen riski vähenee! Rinnanlämmittimet ovat reilun kokoiset, ja tämän koon takia hyvin huomaamattomat. Ulkomateriaali on luomu merinovillaa ja sisäpuoli miellyttävää silkkiä.

Lopuksi mainitsen vielä Ruskovillan kapalovaatteen, jota voi käyttää alustana ja peittona sohvalla päiväunien aikana, sitterissä lämmikkeenä, pinnasängyssä peittona ja tietenkin kapalointiin.
Jos sinulla on idea, ajatus tai käytännön kokemus hyvästä talvituotteesta, niin kommentteihin vaan meille muillekin tiedoksi 🙂
Monesta tuotteesta löytyy blogissakin artikkeleita, Joutsen untuvamakuupussi, villahaalari, lampaantalja, silkkimyssy