Kaikki kirjoittajan lelliina artikkelit

Inglesina Zippy matkarattaat

Inglesina Zippy matkarattaat

Meidän perheen ihan ensimmäinen matkaratas oli Inglesina Zippy. Saan ilokseni todeta ja hehkuttaa; viisi käyttövuotta, eikä yhtään ongelmaa, huoltoa, korjausta tms.!! Inglesina Zippyt ovat todella toimivat rattaat! Ja näitä rattaita todella käytettiin ulkona päivittäisillä unilla sekä jokaviikkoisilla shoppailureissuilla. Nyt hankimme edellisten tilalle uudet ja tämä, vuoden 2012 malli, poikkeaa hieman siitä ensimmäisestä meille hankitusta, joten keskityn tässä kertomaan ja kuvailemaan 2012 mallin Zippyä. Muutoksia on tullut vain muutamassa kohdassa mm kuomun säätö uudessa mallissa on vaivattomampi.

Tähän pakettiin YHDELLÄ KÄDELLÄ!
Tähän pakettiin YHDELLÄ KÄDELLÄ!

Itselle täytyy nyt antaa risuja, sillä jätin ensimmäiset Zippyt useita kertoja päivän ajaksi terassille, enkä laittanut jarrua päälle. Niinpä tuuli tempaisi ne tänä keväänä muutamia kertoja alas terrasilta sillä seurauksella, että kasausmekanismi meni lopulta rikki. Viimeistään silloin oli aika vaihtaa uudet rattaat 🙂 . Jälleen mietimme, mitkä matkarattaat tällä kertaa hankkisimme. Säilytys oli yksi tärkeimmistä kriteereistä. Matkarattaat ovat meillä paljon käytössä, joten ne pitää olla helposti saatavilla, vähän tilaa vievät ja helpot säilyttää. Katselimme ja mietimme, kunnes lopulta tulimme siihen tulokseen, että Zippyt ovat meille tälläkin kertaa paras vaihtoehto. Ensinnäkin säilytyksen kannalta ne ovat meidän mielestä kätevät ja toiseksi ne ovat olleet erittäin kestävät ja kolmanneksi myös helppokäyttöiset. Ja niinpä hankimme uudet Inglesina Zippyt :).

Inglesina Zippyissä on monta mukavaa ominaisuutta. Olen tykännyt näistä ihan todella paljon. Ensinnäkin rattaat saa kasaan yhdellä kädellä. Yleensä kun olen lähdössä vaikkapa autolla liikenteeseen, minulla on lapsi sylissä ja silti saan kasattua rattaat ongelmitta ja vieläpä nostettua ne auton perälle siinä samalla. Ja kaikki yhdellä kädellä :). Ja myös toisin päin onnistuu yhtä kätevästi. Rattaat pois auton perältä ja naps, ne ovat taas käyttövalmiit tuossa tuokiossa.

Zippyissä on kääntyvät etupyörät, mikä auttaa esim. kaupoissa liikkumista, seikkailua ahtaillakin käytävillä. Jos eturenkaat haluaa lukita, sekin käy hyvin kätevästi etupyörien päällä olevaa lukitusmekanismia painamalla. Itse lukitsen eturenkaat aina toisinaan, oikeastaan vain muutamissa tilanteissa; kun kasaan rattaat ja kun olen nousemassa esim. bussiin tai junaan sekä kulkiessa hiekkaisessa pehmeässä maastossa esimerkiksi uimarannalla.

Kuomusta saa kätevän aurinkolipan
Kuomusta saa kätevän aurinkolipan

Kuomu on hyvä ja mielestäni sopivan suojaisa. Takana on ikkuna. Kuomu kääntyy koskematta mihinkään erilliseen mekanismiin, sen kuin vetää sitä ylöspäin tai työntää taaksepäin. Se on takaa nepparilla kiinni, joten sieltä saa hyvin avattua läpivetoa pikkunukkujalle, esim. kesän helteillä. Lisäksi kuomun keskellä on vetoketju, jolloin sen saa ”halkaistua”, enää jää vain ”aurinkosuoja”.

Muuta mainittavaa

Selkänojan saa nopeasti säädettyä yhdellä kädellä neljään eri haluamaansa asentoon takana olevan mekanismin avulla. Sen saa nostettua ylös ihan vain vetämällä selkänojaa. Eli on tosi näpsäkkä :). Ja viisipistevaljaat pitävät vilkkaimmankin lapsen turvallisesti rattaissa.

Turvakaaren saa irti kokonaan. Itse irrotan sen vain toiselta puolelta kun lapsi haluaa joko itse tulla pois rattaista tai kiivetä sinne. Se on myös kätevä napsauttaa takaisin kiinni.

Pienemmälle jalkatuen saa säädettyä vaikka kokonaan ylös ja istuinosasta tulee koppamainen
Pienemmälle jalkatuen saa säädettyä vaikka kokonaan ylös ja istuinosasta tulee koppamainen

Jalkatuen saa käännettyä suojaksi, esimerkiksi pikkuvauvalle tuomaan ”pienen pesän” turvallisuutta.

Työntöaisa on säädettävissä useimmalle eri korkeudelle. Myös työntöaisan ”kahvojen” asentoa voi muuttaa, joko ylöspäin tai kääntämällä niitä sisäänpäin.

Tavarakori on kooltaan mielestäni tosi kivan iso. Sinne mahtuu hyvin takit, laukut yms ostoksia. Taskuja tässä mallissa ei ole lainkaan. Niitä monesti kaipaan! Yksi tasku riittäisi, kuten aiemmassa, 2008 hankitussa mallissa oli. Sinne sai mukavasti sujautettua lompakon, avaimet tai vaikkapa sade- tai hyönteissuojan josta se oli aina löydettävissä.

Topattu jalkapeite tulee vakiovarusteena. Se on hyvä suoja talven pakkasille tai syksyn tuulille. Se on myös helppo kiinnittää neppareiden avulla. Samoin mukiteline tulee vakiovarusteena. Mutta sitä meillä ei ole käytetty.

Kantokahva on kätevä ominaisuus matkasattaissa
Kantokahva on kätevä ominaisuus matkasattaissa

Sadesuojaa en kauheasti kehuisi, mutta suojaa kuitenkin sateelta itse nukkujaa tai rattaissa istujaa. Zippyjen sadesuoja yltää ainoastaan etuosaan. Kiva siinä on se, että sadesuoja on ikkunallinen, jolloin pikkukaveri näkee hyvin ympärilleen.

Kankaiden pesu onnistuu hyvin koneessa. Ne saa helposti irti ja ovat myös helpot kiinnittää paikoilleen.

Rattaiden sivussa on kahva, josta niitä on kasattuna hyvä kantaa. Tämä ominaisuus on loistava esimerkiksi niille, jotka asuvat hissittömässä kerrostalossa.

 

 

 

Kätevät säilyttää kun pysyvät hyvin pystyssä
Kätevät säilyttää kun pysyvät hyvin pystyssä

Säilytys

Meillä matkarattaat ovat jokapäiväisessä käytössä kun pikkukaveri nukkuu kahdet päiväunet ulkona. Rattaat täytyy olla helposti ja nopeasti saatavilla. Siksi ne ovat aina kasattuna eteisen nurkassa. Kasattuna ne vie vähän tilaa ja pysyy tukevasti pystyssä, kunhan muistaa lukita etupyörät ennen kasausta. Zippyistä saa mielestäni todella näppärän paketin ja kuten alussa jo kerroin, se oli yksi syy, miksi ostimme Zippyt jälleen.

Suosittelen lämpimästi Inglesina Zippyjä teille jotka etsitte loistavasti pelittäviä matkarattaita! Tämän lisäksi Zippyiltä saa myös paljon hyviä ominaisuuksia, mutta hyvin vähän huonoja ;).

http://www.lastenturva.fi/tuote/inglesina-zippy-matkarattaat-2011-/8029448046762/

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Deuter Kid Comfort II Lastenkantorinkka

Deuter Kid Comfort II Lastenkantorinkka

Deuter Kid Komfort 2 lastenkantorinkka270313Metsäretkellä kotimetsäsä 09.04.12_MG_4047Hankimme kantorinkan, jotta pääsisimme läpi vuoden tarpomaan pienten retkeilijöidemme kanssa sinne, minne rattailla ei pääse. Rinkka on ollut jokaiselle lapsellemme mieluinen matkustusväline 🙂 . Siinä on kannettu aina pienintä lastamme, kutakin siis vuorollaan. Nyt isompia harmittaa, kun pikkuneiti on saanut korkeimman paikan. Mutta toisinaan isommatkin ovat vielä päässeet rinkan kyytiin, kun retkelle on lähtenyt vain talon miesväki.

Pikkujaloilla tarpominen metsässä on varmasti rankkaa, joskin kehittävää lapsen tasapainolle. Mutta pitemmän päälle kävely väsyttää, risut ja männyn kävyt ovat hidastamassa kulkemista. Siksipä kantorinkka on oiva valinta. Lapsi nauttii saadessaan olla isän tai äidin kannettavana. Olemmekin mieheni kanssa joskus todenneet, että olisipa sitä itsekin vielä lapsi. Niin helppoa, kun viedään, tuodaan ja kannetaan 🙂 . Metsäretkiin rinkka tuo pikkuiselle uuden näköalan, kun pystyy havaitsemaan muutakin kuin puolukan- tai mustikanvarvut. Maisemia saa katsella korkeammalta. Kun lannevyö ja kantohihnat on säädetty kantajalle sopivaksi, ei painolasti tunnu suurelta. Mitä enemmän olemme rinkkaa käyttäneet, sen mukavammalta on tuntunut retkeilyt metsän keskelle. Olemme erittäin tyytyväisiä Deuter Kid Comfort II – lastenkantorinkan käyttäjiä. Ilman kantorinkkaa, olisi moni reissu jäänyt tekemättä. Yhtenä kevättalvena meidän pikkumiehellä murtui jalka pihaleikeissä, silti teimme metsäretkiä potilas rinkassa istuen. Olemme käyttäneet rinkkaa kesät talvet, tosin vain päiväretkillä. Pitemmille vaelluksille emme ole vielä lasten kanssa lähteneet.

Deuter Kid Comfort II – lastenkantorinkan ominaisuudet

Lasten istuminen

Deuter Kid Komfort 2 lastenkantorinkka270313IMG_3504

Kantorinkan istuinosa ja sivut on pehmustettu, samoin selkänojassa ja edessä (kasvojen suojana) on pehmusteet, kasvojen edessä on vielä lisäksi kuolasuoja joka on neppareilla irrotettava. Pehmustetut viisipistevaljaat takaavat sen, että lapsi istuu mukavasti turvassa myös kesävaatteissa ja ettei lapsi putoa rinkasta, vaikka kantaja kumartuisi tai kaatuisi. Rinkan saa asetettua tukevasti maahan avattavien jalkatukien ansiosta, tällöin lapsen asettaminen kantorinkkaan käy helposti ja turvallisesti. Lisäksi istuinosan toisen puolen sivun saa avattua, mikä auttaa merkittävästi lapsen sujauttamisessa tai hänen itse kiivetessä rinkkaan. Pienillä hengähdystauoilla tai määränpäässä, lapsi voi halutessaan istua kantorinkassa rinkan ollessa maassa jalkatukien varassa, jos vaikka lapsi on unessa. Nukkuminen onnistuu myös yllättävän mukavan näköisesti rinkassa. Istuinkorkeutta voi säädellä lapsen koon mukaan. Tämä on erittäin hyvä ominaisuus kun perheessä on eri-ikäisiä ja -kokoisia lapsia. Deuter Kid Comfort II:ssa on viime vuosina panostettu varsinkin lapsen käyttömukavuuden lisäämiseen. Pehmustetut valjaat ja pehmustetut säätöhihnat, irrotettava kuolalappu, solkipehmusteet, tarralla säädettävä korkeus viisipistevaljaille ja hengittävä selkänoja ovat mainio lisä jo erittäin toimivaan tuotteeseen.

 

 

 

Deuter Kid Komfort 2 lastenkantorinkka270313IMG_6624Kantajalle

Kantajalle iloa tuovat pehmustetut kantohihnat, lannevyö ja selkänoja, joissa kaikissa on hengittävä materiaali. Kantokorkeutta voi helposti säätää kantajan pituuden mukaan lähes lennossa, säätöportaita on useita. Tämäkin on hieno ominaisuus, jotta rinkkaa voi kantaa pitempi tai lyhyempi aikuinen. Rinkan kantamisessahan tärkeää on se, että rinkan kantohihnat ja lannevyö on säädetty senhetkiselle kantajalle oikein. Rinkan säädöt ovat kaikki helppoja ja nopeita käyttää, niillä saa myös sellaista ”hienosäätöä” toteutettua, jotta kantaminen olisi mahdollisimman mukavaa. Deuter Kid Comfort II -lastenkantorinkan selkämys kantajalle on täydellinen kopio vaellusrinkan selkämyksestä. Tarkoituksena on siirtää paino hartioilta lantiolle. Mieheni on vaeltanut satoja kilometrejä kesät talvet lapissa Deuter Aircontact -rinkka selässä eikä tietystikään kelpuuttanut muuta rinkkaa, kuin tämän Kid Comfortin 🙂 , eikä ole kyllä kaduttanut!

Taskut

Deuter Kid Komfort 2 lastenkantorinkka270313Notskilla Selia210313_MG_8625Rinkassa on 4 erikokoista vetoketjullista taskua. Alaosassa on isoin ”tasku” jossa kulkee mukavasti retkieväät ja varavaatteet. Sivusta löytyy pitkähkö kapeampi tasku joka on periaatteessa tarkoitettu Deuterin juomaratkaisulle, meillä sinne on sujautettu esimerkiksi piknik alusta. Ylätaskussa kulkee mukavasti kaikki pieni tärkeä ja nopeasti saatavilla oleva. Ja neljäs vetoketjullinen tasku on kantorinkan vyöosassa, esimerkiksi puhelimelle, avaimille tai pikkurahalle, jotka on näppärä ottaa siitä ilman, että laskisi rinkan pois selästä. Niin sanottuja avoimia taskuja löytyy 3. Eli rinkassa on oikein hyvin tilaa pikkutavaralle ja vähän isommallekin.

 

 

Deuter sadesuojaDeuter aurinkokatosLisävarusteet
Tähän kantorinkkaan saa myös lisävarusteena aurinkokatoksen ja sadesuojan. Aurinkokatos on näppärä myös pienellä sateella koska sen mukana tulee pieni sadehuppu, jolle tietenkin on oma tasku itse katoksessa kun sitä ei käytetä. Katos antaa parempaa suojaa myös oksilta ja risuilta tiheässä metsässä. Kuulemma lastenvaunun hyönteissuoja soveltuu hyvin myös rinkassa käytettäväksi katoksen avulla. Aurinkokatos on näppärä laittaa paikoilleen ja ottaa pois.

Suosittelen lämpimästi Deuter Kid Comfort II -lastenkantorinkkaa pienten lasten kanssa retkeileville ja ulkona liikkuville. Monet veneilevät perheet ovat myös Deuterin uskollisia käyttäjiä, sillä saaristossa ja satamissa rattaat ovat monesti vain harmiksi. Tai olkoonpa kysymyksessä vaikkapa messut tai muut sisätiloissa tai ulkona olevat isot tapahtumat, joissa ihmisiä on paljon ja kulkeminen hankalampaa, kantorinkka soveltuu myös tähän tarkoitukseen. Eli kantorinkka soveltuu hyvin minne tahansa, missä kävelyä on paljon, eikä aina tiedä pääseekö perille rattailla.
Kantorinkan ehdoton etu muihin reppumaisiin kantolaitteisiin on se, että lapsi voi liikkua siinä ja vaihdella asentoa, hänellä on siinä enemmän tilaa ja erittäin tärkeänä pointtina se, että siinä on ilmaa kantajan ja lapsen välissä, ja ilma pääsee kiertämään, eikä kahden kehon toisiaan vastaan tuottama lämpö hiosta kesäpäivänä vielä ylimääräisenä. Kantorinkan kannettava maksimipaino on 22kg, tuote itsessään painaa vain 2950g ja lapsen lisäksi tilavuutta repussa on 18l. Deuter Kid Comfort -kantorinkoissa on ajateltu ergonomiaa sekä kantajan näkökulmasta, että lapsen näkökulmasta ja sen huomaa käytössä! Tuotteella on harvinaisen pitkä neljän vuoden takuu.

Deuter Kid Komfort 2 lastenkantorinkka270313Notskilla210313_MG_8624On ihana viedä lapsia luonnonhelmaan ja nähdä, miten myös he nauttivat ja löytävät paljon tekemistä, vaikkei ole valmiita leikkivälineitä. Mielikuvitus lähtee laukkaan, ihan kunnon laukkaa ;).
Luonnonrauhassa mieli lepää, myös lapsilla!

Lue tuotteesta lisää kotisivuillamme:

http://www.lastenturva.fi/tuote/deuter-kid-comfort-ii-musta-harmaa/4046051020495/

Myös Deuterin Kid Comfort I ja III kuuluvat valikoimiimme, sekä paljon reppuja ja rinkkoja lapsille!

http://www.lastenturva.fi/merkki/deuter/Deuter/

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Lasten näköinen kylpyhuone

 

Meillä lapset ovat olleet aina pieniä ”vesipetoja”. Kylpyyn he säntäävät toisinaan keskellä kirkasta päivää, hetken mielijohteesta. Ja mikäs siinä, kun kotihoidossa ollaan, voi tehdä juuri sitä, mitä milloinkin tahtoo, juuri itselle sopivalla hetkellä.

Flexi Bath näppärästi säilytyksessä
Flexi Bath näppärästi säilytyksessä

Ammeet

Esikoiselle hankimme aikoinaan Brevi Dou Dou vauvan ammeen.  Tässä ammeessa vakiovarusteena on hauskuutta tuovat tassut.  Tassut on irroitettavissa ja meillä ne onkin jossain vaiheessa kulkeutunut jostain syystä toiseen maailmaan. Mutta amme toimii normaalisti ilman tassujakin.

Toisen lapsen synnyttyä, hankimme  FlexiBath kokoontaitettavan ammeen. Juuri kokoontaitettavuuden ansiosta tämä onkin ihan loistoamme! FlexiBath on oiva hankinta silloin, kun tilaa on vähän tai haluaa ammeen poissa näkyviltä, silloin kun sitä ei tarvita. Ammeen voi sujauttaa siististi seinän vierelle tai minkä takana sitten keksiikin säilyttää. Tämä on hyvä valinta myös mummolaan, jossa lapsenlapset käyvät kenties harvakseltaan, mutta ammeelle olisi silti toisinaan käyttöä. Tai ammeen on myös helppo napata mukaan mummolareissulle tai mökkilomalle. Kulkeutuu hyvin vaikkapa auton penkin alla lattiatilassa, eli se ei vie matkustajalta tilaa.

Kylpylelut ja säilytys

Jotta kylpeminen olisi oikein hauskaa, tarvitsee siihen vaahdon lisäksi myös vähän virikettä.  Kylpyleluja löytyy jos jonkinlaisia. Minusta on hauska kuunnella lasteni kylpemistä, kun mielikuvitus on niin valtaisa. Lelut johdattelevat lapsia  toisenlaiseen ympäristöön. Enimmäkseen meidän kylppäri toimii safarina, jossa tiikerit hyökkäävät vaahtopellolta toiselle J.  Ja jottei kylpylelut lojuisi siellä sun täällä, ja olisivat myös aina saatavilla kun seuraava kylpyleikki alkaa, on niillekin hyvä olla oma säilytyspaikka.  Meille hankittiin Mamas&Papas kylpyleluteline. Se on hauskuuden lisäksi myös käytännöllinen. Telineen saa asennettua kylppärin seinään jälkiä jättämättä, kätevien imukuppien ansiosta. Eikä siinä kaikki. Telineessä on kauha, jolla voi leikin päätyttyä kauhaista lelut pois ammeesta ja huuhdella ne juoksevan veden alla. Vesi valuu pois pohjassa olevien reikien kautta. Ja naps, kauha takaisin telineeseen lelut paikoillaan. Nopeaa ja tehokastakin ;).

Palapeliä kylppärin seinällä.

Palapalalta_8343
Hauskaa puuhaa ammeessa ja seinällä

Lapset innostuivat nähdessään Mamas&Papas Floaty foamies kylpylelut. Tämä on aika hauska palapeli, jota voi kasata seinällä. Kun palat laittaa seinään kosteana, ne pysyvät siinä hyvin, ainakin seuraavaan kylpyhetkeen.  Pienimmät lapset joutuvat välillä miettimään, mikä pala sopii mihinkin kehykseen, eli erilaisten muotojen oppimista myös kylpyhetkissä J.

Baby Björn korokepalli

Kun aikoinaan suunnittelimme talon rakentamista, halusin ehdottomasti kylpyhuoneeseen lapsille oman käsienpesualtaan. Se piti asentaa lasten tasolle, mutta ei kuitenkaan liian matalalle. Siksipä oiva apu saadaan Baby Björn korokepallista.  On hauska seurata lasten kasvua, kun aluksi nipin napin yltävät korokepallin avulla käsienpesualtaalle ja kohta pesu onnistuu jo ilman koroketta.  Baby Björn korokepalli on todella tukeva ja siten myös turvallinen. Pallin alareuna on kumia, jolloin se ei pääse liukumaan liukkaalla kaakelilla, eikä myöskään pienillä jaloilla liukastu pallin päältä, koska myös jalkataso eli päällinen on samaa kumia.  Meillä korokepalli on ollut käytössä noin 4 vuotta, eikä keikahtamisia ole vielä koskaan sattunut.

Kylpylelut:

http://www.lastenturva.fi/tuotteet/vauvan-ja-lapsen-tarvikkeet/kylvetys-ja-ammeet/kylpylelut/60204/

Ammeet:

http://www.lastenturva.fi/tuotteet/vauvan-ja-lapsen-tarvikkeet/kylvetys-ja-ammeet/ammeet/60201/

Korokepalli:

http://www.lastenturva.fi/tuote/babybjörn-korokepalli-(turvapalli)/7317680610553/

Kylvetys ja ammeet:

http://www.lastenturva.fi/tuotteet/vauvan-ja-lapsen-tarvikkeet/kylvetys-ja-ammeet/602/

Babyjogger F.I.T. Juoksurattaat

Bab%20_MG_8256_1Babyjogger F.I.T.  juoksurattaat –ne vievät kuin itsestään

Odotellessani neiti kesäheinän syntymistä, haaveilin jo kovasti juoksulenkeistä. Jotta onnistuisin siinä yhdessä vauvan kanssa, jouduin miettimään uusien rattaiden hankintaa. Ajatuksena oli hankkia rattaat, jotka soveltuvat ennenkaikkea juoksulenkeille, lähinnä metsäreiteille. Muita kriteereitä oli myös, rattaiden piti olla kevyet ja ketterät työntää pääsääntöisesti epätasaisessa maastossa, mutta myös asfaltilla. Rattaat jotka rullaavat hyvin, niin syksyn sateessa ja tuulessa kuin myös sohjoisessa lumessa. Halusin myös kääntyvät etupyörät, koska niistä oli minulla ennestään hyvä kokemus, kylläkin kauppakeskuksissa ja kaupunkikierroksilla, ei niinkään juoksulenkeillä. Lisäksi rattaat pitää saada nopeasti kasaan ja helposti ”heitettäväksi” auton perälle. Väri piti olla musta. Siinä lähinnä tärkeimmät kriteerit.

Babyjogger F.I.T. täytti kaikki muut vaatimukset, paitsi niissä ei ole kääntyviä etupyöriä. Aluksi epäröin ostaa juuri eturenkaiden takia, mutta sitten katsottiin, mikä olisi vaihtoehto kääntyvine etupyörineen. Mutta Babyjoggerit tuntuivat niin kevyiltä muihin vaihtoehtoihin verrattuna ja renkaat hyvän kokoisilta. Niinpä päädyimme Babyjogger F.I.T. juoksurattaisiin. Värikin oli toivottu musta.

Bab%20_MG_8253_1Nämä juoksurattaat ovat olleet nyt urheilullisessa käytössä reilu puoli vuotta. On menty epätasaisessa maastossa pitkiä jyrkähköjä nousuja ja nousun jälkeen tietysti laskua. On rullattu asfaltilla ja hiekkatiellä. On rynnätty eteenpäin kovaa tuulta uhmaten ja nautittu juoksusta sadepisaroiden ropistessa rattaiden sadesuojaan. Lumisohjokaan ei ole hidastanut lenkkeilyä, rattaat rullaavat todella hyvin! Isojen pyörien ja kevyen painopisteen ansiosta näitä työntää mielellään myös lumisemmalla kelillä.

Voin ilokseni todeta, että hankkimani rattaat ovat osoittautuneet aivan loistavaksi hankinnaksi. En ole kaivannut kääntyviä etupyöriä, sillä nämä ovat niin kevyet rattaat, että kääntyvät helposti ja lähes ilman työntöaisan painamista. Oikeastaan olin aika yllättynyt, miten kevyesti nämä rattaat kääntyvät! Ja vaikka kyseessä on kolmipyöräinen, näissä ei tule sellaista tunnetta, että rattaat kaatuisivat jäädessään yhden pyörän varaan.

5-pisteturvavaljaat takaavat sen, ettei pienokainen liu’u jyrkemmässäkään mäessä pois rattaista.

 

Kuomu%20maksimisasennossa_8288Erittäin hyvänä ominaisuutena pidän aurinkokupua, joka laskeutuu sopivan alas ja näin suojaa pientä ulkoilijaa tuulelta ja auringonhäikäisyltä. Tulin myös huomaamaan, miten tärkeä ominaisuus on se, että aurinkokuvun saa käännettyä taakse helposti ja nopeasti ilman lukitusmekanismia. Kuomun saa helposti työnnettyä taakse ja vedettyä taas haluamaansa asentoon. Helpottaa paljon ja varsinkin silloin, kun käytössä on lisäksi sadesuoja. Tykkään Babyjoggereiden sadesuojasta, sillä se on napakka ja sopivan kokoinen.

Bab%20Remmi%20ranteeseen_8283Käsikäyttöinen jarru on toiminut hienosti alamäkeä alas juostessa. Samoin olen kokenut hyväksi ja tarpeelliseksi rattaissa olevan turvaremmin, joka kietaistaan ranteen ympärille. Yhdellä lenkkireissulla vedin mukkelis makkelis alamäessä, kaatuen yhden polven varaan. Jos olisin kaatunut kunnolla ja ote livennyt työntöaisasta, ei rattaat olisi silti päässeet rullaamaan omille teille, koska turvaremmi oli ranteeni ympärillä. Onneksi! Pelkkä ajatuskin kauhistuttaa, että pienokainen makaa rattaissa jotka rullaavat alas jyrkkää mäkeä ilman ohjaajaa. Huh! Pieni juttu, mutta tärkeä tehtävä. Se on kuin auton turvavyö, jonka laitan aina lähtiessäni liikkeelle!

Isot pyörät takaavat tietysti kevyen rullaamisen ja tuo lenkkeilyyn oikein miellyttävän fiiliksen. Selkänojan säätöä ei ole porrastettu, eli voin itse päättää millä korkeudella haluan lastani pitää. Säätö onnistuu helposti takaa kiristäen.

Säilytystasku on tilava. Vesipullo kulkee mukavasti rattaiden taskussa ja on sieltä helppo napata tuon tuosta.  Lenkkireissun päätteeksi olen toisinaan joutunut piipahtamaan kaupassa. Pienet ostokset on ollut helppo sujauttaa suojaisaan tavarakoriin.

_kasattuna%2c%20ilman%20renkaita%20MG_8301Hieno ominaisuus on myös se, että nämä rattaat saa kasaan todella helposti, yhdellä kädellä! Ja takarenkaat irtoavat näppärästi nappia painamalla ja eturengas irtoaa tietenkin myös. Rattaat saa siis helposti ja nopeasti auton perälle Babyjoggerin tutulla ja erittäin helpolla yhden käden kasausmekanismilla.

Bab%20_MG_8252_1Kun nyt olen käyttänyt rattaita sen puoli vuotta, ymmärrän, että juoksurattaissa kaikki ylimääräinen liikkuvuus on turhaa ja saattaa tehdä juoksusta epävakaista. Juoksun aikana on ihana ajatella muuta kuin rattaiden toimivuutta. Nämä ovat kevyet, yksinkertaiset, tukevat ja kuitenkin tarpeeksi suojaavat vauvan kannalta. Näihin saa jopa vaunukopan jos haluaa! Minun mielestä nämä rattaat ovat toimineet meillä erinomaisesti siihen käyttöön mihin tarvitsemme näitä rattaita, nimittäin juoksemiseen ja lasten kanssa ulkoiluun maastossa kuin maastossa ja säällä kuin säällä.

Vaikka voisin toisinaan jättää vauvan kotiin iltalenkkini ajaksi, on silti ilo lähteä lenkille yhdessä, sillä meillä on yksinkertaisesti niin hyvät ja miellyttävät rattaat, joita on mukava työntää lenkkipolulla.

Tai oikeastaan, näitä rattaita ei tarvitse edes työntää, ne vievät eteenpäin kuin itsestään 😉

Lue rattaista lisää kotisivuillamme:

http://www.lastenturva.fi/tuote/babyjogger-fit-juoksurattaat/745146804319/

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Easywalker Duo Plus – Hyvin rullaavat tuplarattaat

Hyvin rullaavat EasyWalker DUO Plus – kaksostenrattaat

EasyW%20Lanzarote%209978 Toisen lapsemme syntymä lähestyi ja katse siirtyi tuplarattaiden hankintaan. Päädyimme heti EasyWalker DUO Plus – tuplarattaisiin. Ne osoittautuivatkin oikein hyväksi hankinnaksi. Tuttavapiiristämme löytyy nykyään useita Easy Walker DUO plus-sisarusrattaiden omistajia, jotka kehuvat rattaita ainakin yhtä paljon kuin me. Meille rattaat hankittiin 2010 keväällä ja jo seuraavana kesänä liikkuessamme, niitä näkyi liikenteessä paljon. Seuraavana kesänä vielä enemmän. Täytyyhän niissä olla paljon hyvää ;).

 

Miksi me hankimme juuri Easy Walkerit tuplarattaiksi?

EasyW%20Retkell%c3%a4%20_2880Näissä rattaissa on monta hyvää ominaisuutta, mutta yksi on ylitse muiden. Renkaat on kapeahkot ja isohkot ilmapyörät, mutta mikä parasta, etupyörät kääntyvät 360 astetta! Ihan loistava ominaisuus! Rattaat kääntyvät yhdellä kädellä, ilman työntöaisan painamista. Suuntaa on siis helppo ja nopea vaihtaa ;). Etupyörät saa halutessaan myös lukittua. Tämä helpottaa ainakin yleisiin kulkuneuvoihin menemistä. Esim busseissa on luonnollisesti sisäänkäynnissä vähän tilaa, ja jos eturenkaat pyörivät 360 astetta, voi rattaatkin tuntua hallitsemattomilta samalla kun nostaa niitä etupyörien varassa bussin sisälle.

Meillä rattaiden kyydissä kulki kuopuksen lisäksi esikoinen ja painoa kertyi tietysti sen mukaisesti. Siltikin nämä rattaat tuntuivat suhteellisen kevyiltä tuplarattaiksi. Vielä 4,5 vuotiaanakin esikoinen kipusi EasyWalkereiden kyytiin, reilu kaksivuotiaan sisaruksensa seuraksi, eikä se menoa hidastanut. Rattaat rullasivat hyvin.

EasyWalkereilla%20LanzarotellaMuutamia kesiä olemme kulkeneet näillä rattailla myös muhkuraisia peltoja pitkin useita päiviä. Rattaiden kanssa kulkeminen on ollut miellyttävää. 2012 kesä oli hyvin sateinen ja maastot myös sen mukaiset. Mutta Easy Walkereilla pääsi rullaamaan hyvin mutaistakin kulkureittiä pitkin. Olemme tehneet retkiä luontoon rullaten pitkin ulkoilureittejä, mäkiä ylös ja vuorostaan alas. Olkoon reitillä kiviä tai kuoppia, ne ei ole matkaa hidastanut. Sanoisinkin, että maasto kuin maasto, niin EasyWalkereilla pääsee!

Selkänojia pystyy säätämään neljään eri asentoon. On asento istujalle, vaikkapa ”löhöilystä” nauttivalle”, pikkasen nuokkujalle ja täydessä unessa olevalle. Säätäminen onnistuu hyvin sivussa olevien vetoketjujen avulla. Myös työntöaisa on säädeltävissä, mikä onkin tärkeä seikka, kun työnnämme rattaita miehen kanssa vuorotellen.

Myös kaupungissa liikkuessa, EasyWalkerit toimivat hyvin. Mm katukivetykset eivät ole aiheuttaneet ongelmia, vaan niiden ylitse on päästy vaivattomasti. Kauppakeskuksien liikkeissä kierrellessä, on tullut monta kertaa todettua se, miten helppo näillä rattailla on kierrellä pitkin käytäviä, tehdä äkkikäännös suuntaan jos toiseenkin. Renkaat kääntyvät ja rullaavat niin loistavasti! Easy Walker DUO plus rattaat ovatkin oiva hankinta himo shoppailijalle ;).

EasyW%20Renkaisiin%20ilmaa%209999Tavarakorin tilavuus on aivan pelastus! Käyn usein kesäisin ja syksyisin lasten kanssa kävellen lähikaupassa, tuomisia on toisinaan enemmän. Mutta tavarakoriin mahtuu ostoksia yllättävän paljon. Ja kun kesällä kävimme eläinpuistokierroksella ja huvipuistossa, täytyi varavaatetta olla mukana sateisena kesänä säälle kuin säälle. Lasten kanssa kulkiessa täytyy olla mukana sitä sun tätä. Oli vaatteiden lisäksi peittoa, ruokaa ja juomaa. Järjestelmäkamerakin mahtui äidin käsilaukun lisäksi tavarakoriin. Tällöinkin tulimme huomaamaan, miten paljon tavarakoriin mahtuu mukana kuljetettavaa. Ja ettei mitään jäisi matkasta pois, on selkänojissa lisänä hyvänkokoiset tavarataskut, kummallakin puolella :).

Kuomuissa on kummallekin lapselle oma ”kattoikkuna”. Sitä voi pitää kiinni (läppä ”ikkunan” päällä) tai rullaamalla läpän auki, jolloin maisemia voi kurkistella ikkunan kautta tai tarkistaa, kuka rattaita milloinkin työntää. Lisäksi kuomun sisältä saa vedettyä ulos aurinkosuojan.

Aurinkokupua%20_5873Emme hankkineet vaunukoppaa, joten sen käytöstä minulla ei ole kokemusta, eikä myöskään turvaistuimen kuljettamisesta näillä rattailla.

Rattaat saa laitettua kasaan nopeasti ja vaivattomasti sivussa olevien mekanismien avulla. Renkaat saa kätevästi pois yhdellä napin painalluksella ja taas takaisin. Näistä tuplarattaista saa yllättävän näppärän ”paketin” heitettäväksi auton perälle. Moni tuplaratas on nimittäin selkeästi pidempiä kasattaessa kuin nämä.

Istuinosien peseminen, tai yleensäkin kaikkien kangasosien irroittaminen ja peseminen onnistuu hyvin. Pesimme ohjeen mukaan ihan normaalipesussa 40 lämpöasteessa. Taas meillä oli kuin uudet rattaat 🙂

_MG_8241EasyWalker DUO Plus sadesuojan suunnittelussa on ajateltu pikkumatkustajia. Sadesuoja on napakka, mutta parasta siinä on se, ettei näkyvyys esty, sillä suoja on liki kauttaaltaan kirkasta muovia. Tällöin lapset voivat katsella ympärilleen sateesta huolimatta. Pikkumatkaajat nauttivat istuessaan rattaissa sadepisaroiden ropistessa ”ikkunaan”.  Sadesuoja ei ole aivan täydellinen, mutta jostakin täytyy joskus luopua. Suojassa on jalkatuen kohdalla kaarituki. Tästä syystä sitä ei saa pakattua ihan pieneen ”pakettiin”, mutta kuljettaminen onnistuu silti tilavassa tavarakorissa. Pakattuna sadesuojan pituus on noin 70cm. Jos haluaa, voihan näihin tietenkin ostaa sellaisen perinteisen kankaisen sadesuojan, se ei vaan suojaa yhtä hyvin, mutta menee pienempään tilaan.

Olen tyytyväinen EasyWalker DUO Plus – tuplarattaiden omistaja. On ilo kulkea eteenpäin rattaat jouhevasti rullaten, ja juuri oikeaan suuntaan ;).

Lue tuotteesta lisää kotisivuillamme:

http://www.lastenturva.fi/tuote/easywalker-duo-plus-2012/8717755282149/

easywalker

Baby Nest Dauni untuvamakuupussi turvakaukaloon

Baby Nest Dauni untuvamakuupussi turvakaukaloon

Kun meille syntyi esikoinen, hankimme tavallisen vanutäytteisen kaukalopussin helpottamaan vauvan pukemista. Se oli hyvä pussi, kun en tiennyt paremmasta.

Untuvapussi hengittää ja lämmittää luonnollisesti

Sitten syntyi toinen lapsi ja taas katseet siirtyivät vauvaperheen hankintoihin. Näin markkinoilla Baby Nest Dauni untuvamakuupussin. Sanoin heti, että tuo täytyy saada. Olinhan itse  käyttänyt jo vuosia untuvatakkia, ja tiesin sen olevan ihanan lämmin ja miellyttävä päällä. Halusin  untuvan lämmittämään myös omaa pienokaistani. Niinpä hankimme turvakaukaloon asennettavan  Baby Nest Dauni untuvamakuupussin. Se osoittautui todella hyväksi hankinnaksi!

Kaukalopussi on helpompi pukea päälle kuin haalari

Kuten tavallisessakin kaukalopussissa, niin tässäkin säästyy siltä rasittavalta vauvan ulkovaatteiden pukemiselta. Yleensä meillä lähdetään kiireellä, ja jo valmiiksi pikkasen myöhässä. Ja kun alan pukemaan lapsia, vauva on se viimeinen kenet vaatetan. Siinä vaiheessa kun pitäisi alkaa änkeen toppapukua päälle, kuuluu jo vähintäänkin konsertin alkusoittoa. Eikä vauva itse auta yhtään pukemisessa, vaan makaa jalat tönkkönä. Siinä sitten  yritän pukea vasen jalka yhteen lahkeeseen, oikea toiseen, välillä tutti suuhun, oikea käsi sinne vasen tuonne, ja tutti suuhun. Missä myssy? Entä hanskat? Onkohan töppöset nyt varmasti lämpimät näille pikkuvarpaille? Kylmettyykö pienen pienet sormet? Huoh! Onneksi pääsen paljon paljon vähemmällä!

Kaukalopussin hupun saa näppärästi kiristettyä ja nyörit turvallisesti piiloon

Puen vauvalle päivävaatteet päälle, ohut lakki päähän ja korkeintaan tumput käteen. Pitemmillä automatkoilla käytän lakkina ihanaa Ruskovillan kypärämyssyä. Se pysyy kosteanakin lämpimänä, jos sattuu, että vauva hikoilee. Sitten vaan sujautan pienokaisen turvakaukaloon untuvapussin sisälle, valjaat kiinni naps, vetoketju kiinni fiuh, pieni kiristys hupun nyöreistä, nyöri piiloon taskun sisälle ja ei kun menoksi. Ei ehtinyt konsertista kuulua edes sitä alkusoittoa! Miten helppoa lähteminen onkaan!

Untuvapussi on helppo asentaa kaukaloon

 

Vielä jos vertaan eroja ns tavalliseen vanutäytteiseen kaukalopussiin, mikä meillä alunperin oli, on untuvapussi huomattavasti parempi. Vauva hikoili enemmän kuitupussissa, se oli muutoinkin paksumpi ja kankea, eikä ollut niin suojaisa.Untuvapussi sen sijaan on lämmin ja pehmoinen.  Lisäksi  Baby Nest Dauni untuvamakuupussissa on suunnittelussa onnistuttu mielestäni erinomaisesti. Pussin asennus kaukaloon käy erittäin helposti kätevien tarrakiinnitysten ansiosta ja sopii sekä kaukaloihin, että rattaisiin. Lisäksi siinä on suojaisa yläosa. Eli yläosan saa kiristettyä vauvalle myssyksi ja  nyörin voi sujauttaa yläöosassa olevaan taskuun. Näin nyöri on turvallisesti poissa näkyvistä, eikä vauva voi saada sitä suuhunsa, – tukehtumis- ja kuristumisvaara on poistettu. Lisäksi tykkään, että vetoketju nousee

Hupun kiristysnauha

riittävän ylös, kaulakaan ei siis jää paljaaksi. Voin olla myös varma, että pikkuistani ei palella.Jos jotain uudistusta pitäisi tähän malliin ehdottaa, niin kiinnittäisin enemmän huomiota hupun eli ”myssyn” muotoiluun. Nyt otsa jää hiukan paljaaksi.

Lähtövalmiina!

Pesu onnistuu hyvin koneessa 40 lämpöasteessa. Käytän untuvalle tarkoitettua pesuainetta ja kuivatan kuivausrummussa, jolloin rumpu möyhentää untuvat. Märkänähän untuva kasautuu yhteen  ja tuote on kovin surkean näköinen. Kuivauksen jälkeen möyhennän sitä vielä käsin, jolloin se saa taas omat ihanat ominaisuutensa.

Ja niin vauveliini nukkuu suloista unta ihanan pehmoisen ja lämpimän untuvan suojassa 🙂

 

Lue tuotteesta lisää kotisivuillamme:

http://www.lastenturva.fi/tuote/baby-nest-dauni-untuvamakuupussi-turvakaukaloon-/4005226062241/

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.