Reilun vuoden käytön jälkeen en voi kuin todeta, että tämä philips avent itkuhälytin on toiminut erinomaisesti ja on ollut käytössä todella hyvä. Ihan aluksi minun täytyy mainita ihmetykseni siitä, kuinka varmalta ja suoralta ääni itkuhälyttimien yksiköiden välillä kuulosti. Minulla oli ilmeisesti muistikuvia vanhoista tuttujen ja sukulaisten itkuhälyttimien äänenlaadusta, joka oli sellainen radiomainen. Syy muutokseen lienee se, että minun käyttämäni uudempi philips avent itkuhälytin on digitaalinen. Yhteys kuulostaa ja tuntuu todella varmalta.
Itkuhälytin vaikuttaa todella fiksulta. Kun laite tottuu taustaääniin, vanhempainyksikkö on täysin hiljainen. Sitten voi itse säätää reagoimisherkkyyttä yksiköiden välillä, niin voi kuulla todella selvästi vaikka pienen vauvan potkut viltin alla. Tällöin voi lapsesta riippuen arvata, että onko hän herännyt ja itse tehdä omat askareet nopeasti loppuun ja sitten hakea vauva päiväunilta. Aluksi minua välillä ihmetytti kuinka ulkona mukamas olisi täysin hiljaista, mutta näyttää siltä, että laite ikään kuin tottuu sellaiseen jatkuvaan samantyyppiseen taustaääneen.
Vanhempainyksikössä olevat valot ovat lähes yhtä tärkeitä kuin ääni. Monesti sitä itse touhuaa milloin mitäkin ja äänen kuuleminen ei välttämättä ole mahdollista, tai vaikkapa illalliskutsuilla jos on paljon puhetta ja sorinaa voi äidin mieltä kummasti rauhoittaa tieto siitä, että lapsen itkiessä ei tarvitse vaan kuulla, vaan voi myös nähdä jos vauvan huoneesta kuuluu jotain 🙂 Jos nämäkään eivät vielä riitä, voi kytkeä vielä vibran päälle. Eli esimerkiksi imuroidessa voi sitten pitää vanhempainyksikköä taskussa. Itse olen tykännyt eniten niistä valoista, mutta eri ihmiset arvostavat eri ominaisuuksia ja eri tilanteet vaativat erilaisia apuvälineitä, joten tässä on varmasti sitten kaikki tarvittavat 🙂
Kuten kaikki uudet äidit, olin alussa vähän epävarma. En alussa osannut täysin luottaa itkuhälyttimeen, vaan kävin pienin väliajoin tarkistamassa vauvoja. Mutta sitten kaikkien näiden kertojen jälkeen, kun olen käynyt tarkistamassa itkuhälyttimen toiminnan, luotan siihen nykyään sataprosenttisesti! Eilen illalla olimme laittaneet tytöt mökillä nukkumaan. Me istuimme ulkona ihailemassa auringonlaskua. Kohta itkuhälytin alkoi tasaisesti pitämään sellaista ”peitot liikkuvat” ääntä, ja tämä jatkui muutaman minuutin. Ajattelin, että nyt käyn kyllä katsomassa ja siellä toinen tytöistä istui ihan hiljaa sängyssä tutkiskeli ja mietiskeli. Minun mielestä ihan huikeaa, koska nyt sain vielä lapsen helposti jatkamaan yöunia ilman, että hän olisi herännyt ihan täysin ja hätääntynyt jne.
Käytämme itkuhälytintä todella paljon mökillä. Täällä on aina niin paljon touhuttavaa milloin missäkin, niin lapset nukkuvat monesti matkan päässä meistä. 330m kantomatka on enemmän kuin riittävä täällä meillä ainakin. Itkuhälytin antaa meille vanhemmille todella paljon vapautta ja lisää merkittävästi meidän kahdenkeskeistä aikaa. Romanttisten iltojen mahdollisuus ainakin kasvaa merkittävästi jos voi jättää tytöt nukkumaan sisälle ja itse mennä ihailemaan vaikka sitä auringonlaskua 🙂
Lasten yksikkö toimii paristoilla ja verkkovirralla ja vanhempien yksikkö toimii verkkovirralla ja akulla. Akun kesto on todella pitkä! Selkeästi pidempi kuin mitä olisin odottanut. Vanhempien yksikkö on lataustelineessä, joten sille löytyy aina se oikea paikka. Lasten yksikössä käytän paristoja esimerkiksi jos menen autolla ruokakauppaan mökillä ja tiedän, että lapset nukahtavat, niin otan itkuhälyttimen kauppaan mukaan ja lapset nukkuvat autossa. Emme saaneet paristoja kulumaan loppuun kesällä, mutta ne olivat vissiin kesän jälkeen jouluun mennessä jotenkin tyhjentyneet kun olivat olleet kokoajan laitteessa, tai olimmeko sitten käyttäneet paristoja vaikka luulimme käyttävämme verkovirtaa? Vaikea sanoa, mutta kauan ne ainakin kestivät ja riittivät.
Lasten yksikössä on lämpötilamittari, tämä voi vaikuttaa täysin turhalta, mutta ei kyllä ole! Ei haittaa tietää, että vaunujen lämpötila nousee todella korkealle, tai että mökin lattialla onkin vain 18°C. Kellon voisivat vielä keksiä vanhempainyksikköön niin sekin näkyisi siitä 😉
Talk Back-toimintoa, emme ole oikeastaan käyttäneet, muuta kuin tarkistaaksemme yhteyden. Sillä painamalla vanhempien yksiköstä puhu-lapselle toimintoa yhteys aktivoituu ja lastenhuoneen hiljaisuuden kuulee.
Yksiköt ovat pienet ja näppärät, hyvän kokoiset. Vanhempien yksikön kaularemmiä käytämme paljon. Unilauluja voi myös kuunnella ja lasten yksikössä on vielä se yövalo, kaikki nämä saa päälle ja pois myös kaukosäädöllä vanhempien yksiköstä . Ilmankosteusmittaria on kyllä ihme kyllä myös arvostettu esimerkiksi kuivana talvena lasten ollessa kipeinä.
Tärkeä ominaisuus on myös itkuhälyttimen mukana tuleva säilytyspussi! Pienessä kaupunkiasunnossa ja paljon liikkuvalle perheelle asioiden säilytyspussit merkitsevät yllättävän paljon. Nyt kun tytöt vielä ovat niin kovia järjestämään ja tutkimaan niin kaikki tavarat mihin he pääsevät käsiksi ovat kyllä milloin missäkin. Nyt meillä on aina itkuhälyttimen kaikki piuhat ja muut osat siellä missä kuuluukin, eli säilytyspussissa 🙂
Lue tuotteesta lisää kotisivuillamme:
http://www.lastenturva.fi/tuote/philips-avent-itkuhälytin-scd-535-00-eco-toiminnolla/8710103513124/
Nykyään laitteen tyyppinumero on SCD535, siinä on muuten samat ominaisuudet kuin SCD530 mallissa ja lisäksi vielä eco-toiminto.
Yksi ajatus artikkelista “Philips avent itkuhälytin SCD530/00 SCD535/00”