Mamas & Papas Star-Lite Swing

Sitteri, vauvakeinu ja välillä arjen pelastaja 🙂 Todella hieno peli, varsinkin pienelle vauvalle. Välillä vauvojakin vaan kitisyttää, ja niihin tilanteisiin keinu on aivan uskomattoman huippu! Edelleen meidän 11 kk vanhat tytöt viihtyvät keinussa, varsinkin kun väsyttää mutta eivät oikein malta nukkua.

Jo aivan pieninä tytöt nukahtivat välillä helpommin ja välillä huonommin. Ja jos nukahtaminen oli vaikeaa, laitoin monesti Star-Lite Swingiin päiväunille. Selkänojan saa lähes vaakasuoraan, niin siinä voi hyvin nukkua päiväunet. Joskus tuntui siltä, että ei saanut edes syötyä, onneksi saimme swingin avulla tytöt sitten rauhoittumaan edes hetkeksi. Illat olivat vauvojen ollessa n. 2-4kk, todella vaikeat ja swingi oli käytännössä joka ilta käytössä. Lapset ovat kai niin tottuneita äidin vatsasta alkaen liikehdintään, että vaunut, keinut, sitterit ja kantolaitteet saavat lapset jaksamaan vaikka välillä vähän harmittaisikin.

Itse en innostu hirveästi liian ”hektisistä” vempaimista, leluista tai muista hilavitkuttimista, tosin ei minulla niistä tietenkään kokemustakaan ole, mutta tämä Star-Lite Swing tuntui kuitenkin tarpeeksi rauhalliselta olematta kuitenkaan liian tylsä. Meillä keinu on ainakin toiminut todella kivasti! 🙂

Välillä on esimerkiksi pakko tehdä ruokaa, enkä silloin mielelläni pidä vauvaa kantoliinassa kuumien nesteiden ja ruokien lähellä, vaan mieluummin sitten esimerkiksi swingissä 🙂 Jos en jostain syystä päässyt kävelylle vaunujen kanssa, eikä tytöt nukahtaneet, niin swingi vaan keinumaan niin kauan kunnes lapsi nukahti ja saavutti syvän unen. Tällaista sattui, esimerkiksi talvella, kun ei voinut mennä ulos kovan pakkasen takia.

Pattereita Star-Lite Swing ei todellakaan syö. Meillä on edelleen vasta toinen setti paristoja menossa, ja katossa ensimmäiset, joskin se on jäänyt vähemmälle käytölle tähtivaloineen, mutta joskus sekin on toiminut harhautuksena jonkin tärkeän hetken 🙂 Olisin varmaan käyttänyt kattoa enemmän, jos olisin tajunnut aikaisemmin, että sen voi nostaa vähän yläviistoon, että näkee vauvan paremmin 🙂

Yksi tärkeä ominaisuus on myös swingiin ohjelmoidut musiikkikappaleet, parasta näissä on se, että musiikin voimakkuutta voi säätää, samoin keinuliikkeen voimakkuutta lapsen painon mukaan. Lisäksi swingiin voi kytkeä mp3-soittimen jos haluaa soittaa jotain muuta musiikkia.

Kaksosarjessa Star-Lite Swing on ollut minulle ehdoton, ja tietenkin vauvasta riippuen niin varmasti on pelastanut myös yhden jos toisen äidin ja isän, ainakin kuulopuheen perusteella 🙂

Lue tuotteesta lisää kotisivuillamme:

 

http://www.lastenturva.fi/tuote/mamas-papas-star-lite-swing-sitteri-once-upon-a-time/5023133162389/

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.